|
Elämyksiä
Tarjoan tilaisuuteesi laadukasta ohjelmaa. Sellaista jota et muualta saa. Trubaduuriohjelmiston lisäksi voin
tuoda mukanani koko orkesterin. Repertuaarini ulottuu romanttisista
balladeista vanhoihin iskelmiin ja Bellmanin juomalauluihin.

Tyyli tilaisuuden mukaan
Olen esiintynyt urani aikana tuhansissa erilaisissa tilaisuuksissa. Valtaosa niistä on ollut firmojen, järjestöjen ja julkishallinnon juhlia sekä asiakastapahtumia. Kansainväliset asiantuntijaseminaarit ja lähetystöjen cocktail-tilaisuudet ovat myös ominta alaani. Juonnan erilaisia tapahtumia tyylillä ja taidolla. Olipa kysymys harjannostajaisista tai kansainvälisen konferenssin Get together -partysta, uin niissä kuin kala vedessä.

Monta rautaa tulessa
Ensisijaisesti olen esiintyvä taiteilija: laulan,
soitan klassista kitaraa, hauskuutan yleisöä tarinoillani.
Olen ammattinäyttelijä(FIA) ja myös kirjoitan, ohjaan ja tuotan näytelmiä sekä
muita esityksiä. Sävellän musiikkia ja kirjoitan myös lauluntekstejä.

|